Mustaa maalipurkkia kuljettaa…

Sattuneesta syystä kotona pyörii n kappaletta vauva/kaksplus/meidän perhe -lehtiä ja kirjaston kasvatuskirjallisuudesta on hyvä osa kiertänyt myös meidän kotimme kautta. Ensimmäisen lapsen jälkeen ihmettelin vielä sitä miksi näissä pamfleteissa kirjoitetaan niin paljon vanhempien riittämättömyyden tunteesta ja syyllisyydestä. Ei kukaan toki ole täydellinen, mutta yhdelle lapselle riittää aikaa ja ehkä laatuaikaakin ihan hyvin – ei mitään isompia syitä kokea syyllisyyttä jos jälkikasvua ei nyt ihan kokonaan ole telkkarin ääreen unohdettu. En ihmettele enää.

Tuskin parhaansa tekevällä vanhemmalla on mitään syytä kokea syyllisyyttä kahden lapsen kanssa jonglööratessaan, mutta nyt ymmärrän miksi monet sitä välillä kokevat (luen itseni siihen sakkiin). Äitimyytin (“kyllä äiti hoitaa, kyllä äiti jaksaa”) vahvuuden vuoksi aiheeton syyllisyystaakka on vielä varmasti tuplaten raskaampi kantaa naistenosastolla, mutta kirjoitanpa nyt isän tuntoja aiheesta. Ongelmahan on se, että kun kaksi huutaa niin a) molempien tarpeiden huomiointi samanaikaisesti on käytännössä mahdotonta (usein silloinkin kun paikalla on kaksi aikuista, koska asiat eivät vain ole niin yksinkertaisia) b) kun on huutoa on myös kireitä pinnoja c) kireistä pinnoista seuraa töksähtelevää sekä ei-niin-harkittua käytöstä ja tiuskimista d) tiuskinnasta ja omasta sekoilusta seuraa syyllisyyttä e) syyllisyyden laannuttua jää jäljelle riittämättömyyden tunne. Lasken syyllisyyden ihan normaaliksi vanhemmuuteen kuuluvaksi tunteeksi. Ikävää mutta normaalia. Oma pinna on aiemmin kestänyt varsin hyvin lapsen huutoa, mutta kun ollaan siirrytty monohuudosta vahvistettuun Dolby Surround -kokemukseen ja uhmaikänsä huippuja (jooko?) nautiskelevan kaksivuotiaan mielenliikkeiden jännittävälle shakkilaudalle on tilanne astetta haastavampi. Tuloksena tiuskintaa esikoiselle ja mietintö lukkopainiharrastuksen aloittamisesta konfliktitilanteiden ratkaisujen tehostamiseen (esim. jos ei saa pestä “kokonaan itse” omia hampaitaan, niin tilanteen kriisinhallinta olisi ehkä oikeasti tehokkaimmin hoidettavissa polvilukolla ja nopealla kuljetuksella päiväunille, eikä toivottomilla neuvotteluyrityksillä).

Tilanne nyt vain (näemmä) on se, että vainka kuinka haluaisi olla “hyvä vanhempi” ja ratkaista kaikki tilanteet johdonmukaisella käytöksellä ja järkähtämättömän loogisella selkosuomella kera hunajaisen äänen, joka uppoavi lapsen uhmaiseen aivoon kuni veitsi voihin niin eihän se oikeasti (käytännössä, tässä todellisessa maailmassa) ole mahdollista. Joskus vaan osuu pökäle tuulettimeen ja sitten siivoillaan jälkiä parhaan kykymme mukaan. Rapatessa roiskuu, turha kai siitä on kantaa syyllisyyttä. Jos lapsilla on turvallinen koti ja pääosin hyväluontoisesti käyttäytyvät vanhemmat niin ehkä siihen on itse kunkin tyytyminen. Jääköön syyllisyys (näin teoriassa). Olisi hyvä varata itselleen oikeus olla vähän huono aina välillä.

YUP – Syyllisyys

Nyt joka ikisenä aamuna piru pääsi päällä tasapainoilee,
Räntäsateessa pururadalla niskavilloissa tempoilee,
Ja nuoruus menee,
Vanhuus tulee,
Kauas kaikki muu karata saa,
Vaan joka talvi, kevät, kesä, syys
Palaa syyllisyys.
Joka talvi, kevät, kesä, syys
Palaa syyllisyys.

Ja pyytää syyllisyys:

“Tule tänne synnin suden luo,
Syyllisyyden musta malja juo.”
“Ei, en tule, pahasta puhdas oon!”
“Siispä puhallan ja puhkun itsetuntosi kumoon.”

Tarhan pihamaalla pienokainen.
Kovin viaton,
Räkänokkainen,
Kiikkuu
Eikä aavistaa saata,
Kuinka suuri voima liikkuu,
Nurkan takaa sinua tarkkailee tuo
Ja mustaa maalia juo.

Se tulee tuttavaksi tänään,
Et toisin päättää vois.
Se päättää, milloin tulee,
Eikä lähde pois.
Nurkkiin nukkumaan kipuaa,
Mustaa maalipurkkia kuljettaa,
Ja juuri kun kaikki oli, kuten pitikin olla
Se suhersi seinään: “Mitäpä nolla?”

Joka talvi, kevät, kesä, syys
Pyytää syyllisyys:

“Tule tänne synnin suden luo,
Syyllisyyden musta malja juo.”
“Ei, en tule, pahasta puhdas oon!”
“Siispä puhallan ja puhkun itsetuntosi kumoon.”

Sillä syyllisyys kuuliaista rakastaa,
Se voimaa vammoistamme ammentaa,
Pian niistä pesää rakentaa:
Viereen tuvan
Valmistuvan jo näen
Huoneet vierasväen
Kunnes tuikkaat talonsa alle tulen hyvän,
Sen huomaat hämmentyvän.

Nyt joka ikisenä aamuna piru pihalla vihaansa viuhtoo vaan.
Räntäsateessa, pää kohmeessa kauhoo lunta ikkunaan.
Tulkoot irveet, pilkkakirveet,
Haavaa ei ne tehdä voi,
Kun vaikeroi viluissaan syyllisyys
Ja varjoissa vaanii,
Sieltä sinua se osoittaa,
Vaan kulkee karavaani,
Tavoittamattomiin taivaltaa.
Jää hyvästi, syyllisyys.